Wärtsilä Finland Oy ja Vaasan yliopisto ovat solmineet laajan strategisen sopimuksen yhteistyöstä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tavoitteena on edistää yhteistyötä kestävän hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Sopimus allekirjoitettiin yliopiston vuosipäivän yhteydessä perjantaina 26. tammikuuta.
– Vaasan yliopiston uudessa strategiassa tavoittelemme vahvasti lisääntyvää ja laajempaa yritysten kanssa tehtävää tutkimus- ja koulutusyhteistyötä. Tulemme tekemään Wärtsilän kanssa yhteistyötä ja luomaan uusia tutkimushankekokonaisuuksia aina, kun se on yhteisesti lisäarvoa tuottavaa. Aktiivisella yhteistyöllä pyrimme myös vahvistamaan, että kaikilla yliopistomme aloilla – liiketaloustieteissä, tekniikassa ja yhteiskuntatieteissä – koulutamme Wärtsilälle osaajia jopa kohdennetusti heidän tarpeisiinsa. Avainsana on jatkuva dialogi, sanoo rehtori Minna Martikainen.
– Monimuotoisen osaamisen kehittäminen ja osaajien houkutteleminen Vaasan seudulle on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Esimerkiksi meneillään oleva energiasiirtymä vaatii eri toimijoiden yhteistyötä, ja sitä pyrimme vahvistamaan erityisesti energiatekniikassa ja -järjestelmissä sekä niihin liittyvissä liiketoimintamalleissa. Energiahuoltovarmuus on yksi ajankohtaisista teemoista, johon yhteistyöllämme on paljon annettavaa, sanoo Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa.
Vaasan yliopisto ja Wärtsilä ovat tehneet yhteistyötä monella eri saralla jo pitkään. Strateginen sopimus laajentaa, monipuolistaa ja syventää yhteistyötä. Yliopisto ja Wärtsilä sitoutuvat edistämään erityisesti vihreää siirtymää sekä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista monialaisilla kokeiluilla.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa, Wärtsilä Finland Oy, p. 040 751 5446
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8611