Anne Alarotu (FM) on aloittanut Wärtsilän ulkoisen viestinnän johtajana huhtikuussa. Uudessa tehtävässään hän raportoi markkinointi- ja viestintäjohtaja Saara Tahvanaiselle.
Alarotu siirtyi Wärtsilään Terveystalosta, jossa hän aloitti ulkoisen viestinnän johtajana vuonna 2021 ja siirtyi johtamaan konserniviestintää vuotta myöhemmin. Sitä ennen hän on johtanut viestintä- ja markkinointitiimejä Microsoftilla, Deloittella ja Nokialla.
”Wärtsilällä on merkittävä rooli meri- ja energiateollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Tällä kriittisellä matkalla myös viestinnällä on merkittävä rooli Wärtsilän asiantuntijoiden, asiakkaiden ja muiden ulkoisten sidosryhmien välisen yhteistyön edistämisessä ja ymmärryksen jakamisessa. Avoin viestintä onnistumisista, edistysaskelista ja opeista tukee kaikkia osapuolia planeettamme tulevaisuuden edistämisessä,” Alarotu kommentoi.
Yhteystiedot:
Anne Alarotu
Ulkoisen viestinnän johtaja
Puh. 050 487 1308
anne.alarotu@wartsila.com
Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava innovatiivisen teknologian ja elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Panostamme kestävän teknologian ja palveluiden innovaatioihin auttaaksemme asiakkaitamme huomioimaan ympäristön ja parantamaan taloudellista suorituskykyään. Yli 280 toimipisteessä 79 maassa 17 800 omistautunutta ja ammattitaitoista työntekijäämme mahdollistavat toimialojemme siirtymän kohti hiilineutraaliutta ympäri maailmaa. Vuonna 2023 Wärtsilän liikevaihto oli 6,0 miljardia euroa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.wartsila.com